keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kummikirje 2

Tammikuun aikana olen kirjoittanut kaksi kummikirjettä Cuna Nazareth:n päiväkodin suomalaisille kummeille. Tässä niistä toinen. Blogiani lukeneille kummikirjeessä on varmasti paljon vanhan toistoa.


Terveisiä kierrätyskeskukselta!

Olen Heidi Virtanen, suomalainen vapaaehtoinen Cuna Nareth:n päiväkodilla ja Liman Pachacamac:n kaupunginosassa sijaitsevalla kierrätyskeskuksella eli traperialla. Tammikuun 2015 puolessa välissä Carlos Alberto Flores Perez aloitti kierrätyskeskuksen vastaavana. Tätä ennen Carlos Alberto on toiminut Emmaus-liikkeessä jo yli 17 vuoden ajan. Näin ollen hän tuntee erittäin hyvin liikkeen arvopohjan. Tämä kummikirje pohjautuu tammikuussa 2015 Carlos Alberton kanssa käymiini keskusteluihin. Alla kuva Carlos Albertosta, traperian uudesta vastaavasta, sekä Jose Gonzalo Gonzales Mendozasta, joka oli traperian vastaava sen ensimmäisen kolmen toimintavuoden ajan.

Liman Pachacamac:ssa sijaitseva kierrätyskeskus eli traperia täyttää pian 3- vuotta. Viimeisten kuluneiden kolmen vuoden aikana traperian toiminnot ovat vakiintuneet. Lähes päivittäin traperian kuorma-auto käy hakemassa lahjoituksia yksityisiltä ihmisiltä sekä erilaisilta yhteisöiltä ja yrityksiltä Liman eri kaupunginosista. Traperian puu- ja elektroniikkapajoissa korjataan ja kunnostetaan käytettyjä ja lahjoitettuja huonekaluja, koneita ja laitteita kierrätyskeskuksessa myytäviksi. Myyntipäivät ovat tiistai, torstai ja lauantai. Traperian yhteydessä oleva myymälä myy lisäksi mm. lahjoituksena saamiaan käytettyjä vaatteita, astioita ja kirjoja. Alla traperian myymälässa otettu kuva traperialla työskentelevistä Juanitasta (keskellä) ja Sixtasta, jotka vastaavat traperian vaatehuollosta sekä Manuelista, joka vastaa lahjoitusten noutamisesta. Huomatkaa Manuelin päässä oleva hauska hattu.

Maanantai- ja perjantai-iltapäivisin traperialla toimii käsityö- ja askartelutyöpaja alueen lapsille ja aikuisille. Alla kuva työpajan opettajasta Cony:sta (toinen vasemmalta) ja työpajan aikuisopiskelijoista.

Traperia tekee myös yhteistyötä traperian lähellä sijaitsevan koulun kanssa; traperia oli mukana lähikoulun yhteyteen perustetun kirjaston perustamisessa ja lahjoitti kirjastolle kirjat. Traperia on pyrkinyt vahvistamaan koulun oppilaiden ja lähialueen asukkaiden tietoisuutta traperiasta ja kirjastosta ja on näin pyrkinyt motivoimaan oppilaita ja alueen ihmisiä traperian ja kirjaston tarjoamien palveluiden ahkerampaan käyttöön. Näin traperia pyrkii vahvistamaan myös lähialueen ihmisten hyvinvointia. Alla kuva lähikoulun yhteyteen perustetulla kirjastolla lähialueen lapsille ja heidän perheilleen järjestetystä nukketeatteriesityksestä.

Carlos Alberto kertoo, että tällä hetkellä traperia pyrkii oman toimintansa itsenäiseen ylläpitämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että traperian saamilla voitoilla pyritään kattamaan traperian toiminnan kannalta välttämättömien tekijöiden aiheuttamat kustannukset, kuten sähkö- ja puhelinlaskut, kuorma-auton polttoaine- ja huoltokustannukset, työntekijöiden palkat, materiaalihankintojen aiheuttamat kustannukset, jne. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa traperia tukee toiminnallaan saamillaan voitoilla myös Liman Chorrillosissa sijaitsevaa Cuna Nazareth:n päiväkotia. Cuna Nazareth on Chorrillosin kaupuginosan ainoa kahdeksan tuntia auki oleva, ruokaa ja sosiaalipalveluja tarjoava päiväkoti. N. 100 1-5-vuotiasta lasta tulee Cunaan viitenä päivänä viikossa, mikä mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin ja näin paremman toimeentulon perheille.

Carlos Alberto puhuu kauniisti Emmaus-liikkeen arvoista ja niiden toteutumisesta traperialla. Carlos Alberto pitää tärkeänä sitä, että jokainen edes pienenkin ajan Emmaus-liikkeessä työskentelevä vie mukanaan uusia työssään oppimiaan taitoja ja Emmaus-liikkeelle ominaisia arvoja, mitkä auttavat ihmisiä jatkossa elämässä eteenpäin. Carlos Alberto arvelee jokaisen Emmaus-liikkeessä työskentelevän rikastuvan henkisesti. Carlos Alberto kertoo, että monet Emmaus-liikkeeseen työhön pitkäksi ajaksi jäävät henkilöt ovat vahvasti sitoutuneita Emmaus-liikkeen arvomaailmaan ja solidaarisuuden työ on ikään kuin heidän elämäntehtävänsä ja -tarkoituksensa. Carlos Alberto kertoo, että traperian tarkoituksena on levittää solidaarisuuden arvoa myös traperian ulkopuolelle eli lähiympäristön asukkaille. Myös elinympäristön kunnioittaminen ja kierrätyksen tärkeyden painottaminen ovat arvoja, joita traperia haluaa välittää eteenpäin. Carlos Alberto tarkentaa vielä, että myös köyhä tai vähäosainen voi olla solidaarinen ja auttaa muita avuntarpeessa olevia. “Vaikka ihmisellä itsellään on vain vähän, voi siitä vähästäkin jakaa toisille tarvitsijoille”, Carlos Alberto sanoo. Toisaalta Carlos Alberto muistuttaa Emmaus-liikkeen perustajan Abbe Pierren näkemyksestä, että nälkää ei voida voittaa ennen kuin auttajat itse ovat hyvin ravittuja. Alla kuva traperian mainoskyltistä, joka on tehty traperian käsityötyöpajassa ja joka tullaan ripustamaan traperialle johtavan tien laitaan.

Carlos Alberto kertoo, että Emmauksen arvot elävät myös jokapäiväisissä kohtaamisissa. Jokainen traperialla vieraileva otetaan lämmöllä ja vieraanvaraisuudella vastaan. Ja jokainen lahjoitus otetaan vastaan yhtä suurella kiitollisuudella lahjoituksen määrään tai laatuun katsomatta. Näin hyvyys elää ihmisten välisissä kohtaamisissa ja aiheuttaa ikään kuin itseään toistavan ketjun. Samalla tällä solidaarisuuden toiminnalla pyritään lähialueen ihmisten elämänlaadun parantamiseen ja rahallisten voittojen synnyttämiseen traperian ylläpitämiseksi ja Cuna Nazareth:n päiväkodin tukemiseksi. Carlos Alberton kanssa keskustellessa syntyy vahvasti käsitys, että rahallisten voittojen synnyttäminen on vain yksi traperian toiminnan tavoitteista ja että traperian olemassaolo pohjautuu hyvin paljon syvällisempiin arvoihin, jotka elävät jokaisessa päivässä; auttaa niitä, jotka ovat eniten avun tarpeessa ja välittää ihmisille solidaarisuuden ajatusta arvopohjaksi elämään.

Keskusteltaessa traperian lähitulevaisuuden tavoitteista Carlos Alberto kertoo, että hän toivoo traperian toiminnan vahvistuvan ja kasvavan entisestään. Carlos Alberto kertoo, että traperialle tarvittaisiin lisää ammattitaitoista henkilökuntaa ja lisää oppilaita traperian työpajoihin. Myös paremmat myyntitilat olisivat tarpeelliset. Näin voitaisiin synnyttää lisää taloudellisia voittoja sekä viedä laajemmin eteenpäin solidaarisuuden ja luonnon ja ympäristön kunnioittamiseen liittyviä arvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti